keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Helsingin olutbaarit, lisäosa 1 - Brewdog, Ohrana, Sori, Bierhaus München

"Hoi, edeskäypä! Olisiko teillä jotain uutta tarjolla kaduillanne?"

Helsingin baarikierroksia on enää muutama jäljellä ja ollaan tultu siihen pisteeseen, että täydennyskierrokset voidaan aloittaa jo ennen kuin kaikkia on kierreltykään. Nimittäin sen jälkeen kun kierroksia on tehty, on käydyille alueille avattu uusia olutbaareja tai muutettu vanhoja yleisjuottoloita enempi olueen suuntaaviksi juottoloiksi.

Olimme Virallisen Kuvaajan kanssa seuraamassa Himabisse-kisan palkinnonjakoa kun ajatus pälkähti päähän: Tästähän voisi käydä parissa baarissa. Sopivasti on noita uusia tossa kävelyetäisyydellä. Tuumasta toimeen.

Lisäksi olimme jo valmiiksi yhdessä, joka jäi edellisellä kierroksella välistä remontin takia: Brewdogissa.


Brewdog Helsinki, Tarkk'ampujankatu 20

Brewdog on aika hanavetoinen kuppila. Skottilaisen emoyhtiön tuotteita on yksi hanalistallinen ja toinen listallinen sitten vierailevia tuotteita, joissa on suht vahva kotimainen painotus ja vielä vahvempi "craft"-painotus. Pullolistaakin on, taitaapa olla sellaisessa monesti ylistämässäni paperilistassa oikein, mutta rehellisesti sanoen ei ole tullut sitä hirveästi Brewdogissa käydessä silmäiltyä. Hanoissa on yleensä vähintään helvetin mielenkiintoista tavaraa, jos ei jopa erittäin odotettua.

Sisustukseltaan siellä haisee tietenkin emoyhtiöltään. Sellaista hipsterihtävää craft-meininkiä, mikä viime vuosina on ollut pinnalla. Paljaita seiniä, humoristisia seinämaalauksia, valotekstejä, jne. jne. Ilmeisesti oudosta seinänmuodosta (paikalla oli kai ennen vanhaan pankki, holveineen) inspiraationsa saanut jättimäinen "VHS-hylly" on retroilustaan huolimatta huvittava. Mesta oli tammikuun remontissa, mutta en kahdesta remontinjälkeisestä vierailusta huolimatta ole huomannut mitä siellä olisi muutettu. Ilmeisesti ei mitään näkyvää.

Ei voi väittää, että viiskulmassa majaileva Brewdog Helsinki olisi ollut ihan tyypillisimmillään aivan täyteen ahdettuna palkinnonjakoiltana, mutta toisaalta viikonloppuiltaisin baarissa käydessä tuntuu aina olevan väkeä kuin pipoa. Ei siis ehkä niin kaukana todellisuudesta.

Vähän enemmän toki panimonaamoja kuin tavallisesti. Paikalla oli kilpailun järjestäneen Fat Lizardin sällien lisäksi ainakin Makun ja Brooklynin edustajistoa ja Lehtisen Anikóa sun muuta oluthahmoa. Edellisen aviomies eli viiskulman virallinen oluthörhö eli Donut Islandin ja Hiiden Mika Oksanen kävi pöydässä asti turisemassa olutprojekteistaan, maustamisesta ja baarien hanojen pesufrekvenssistä (siis miten niin olutnörteillä on tylsät jutut?). Tämmöinen skene-elostelu ei kyllä sovi baarikierroksen kuvioon yhtään, tuumin. Onneksi palkinnot jaettiin (ei voitettu) ja pystyimme poistumaan.

Pahoittelen kuvan säkenöivää laadukkuutta.
Ohrana Panimo & Krouvi, Korkeavuorenkatu 27

Toinen baari, joka jäi edelliskerran Punavuoren kiekasta pois, koska ei ollut vielä avautunut. Mm. Ravintola Juuren ja Panimo Huvilan taustajoukoilla perustettu panimoravintola. Oluentekijänä toimii pari vuotta sitten Koffin Olutmestari-kilpailun voittanut Jani Suomalainen. Ukkeli näkyikin nojailevan läppäriinsä tiskin vierellä.

Ohranan oluita oli tarjolla jo aiemmin maistiaiseksi Woltin ja American Expressin pop-up-ravintolassa keskustassa. Maistoin siellä saisonin ja APAn. Sekä laatu, että maku vakuuttivat ensi kosketuksella. Eritoten saison oli loistava. Baarissa valikoimaa on lähinnä tietenkin oman panimon tuotteista

Nyt on itse baarikin auki. Juuren ja Latvan välissä majaileva mesta on lähes tyhjä kun painelemme sisään. On toki vielä suht alkuilta, mutta silti kummastuttaa. Ehkä olutkansa oli vielä Brewdogissa ja/tai kukaan ei vielä ole tajunnut, että naapurissa on panimoravintola.

Krouvi on niin uusi, että haisee tuoreelle maalille. Muuten ilahduttavasti mesta EI ole uuden karhea, vaan henkii ikäistään vanhempaa tunnelmaa. Vanha rakennus toki auttaa siinä. Hyvempi homma se. Kadun puolella on tiski ja jonkun verran asiakastilaa, mutta parhaana puolenaan asiakastila kiemurtelee myös peremmälle. Pienikin mutka tai edes sokkeloisuuden illuusio lisää jotenkin heti baarin mukavuutta. En tiiä miksi, ehkä se olen vain minä.

Virallinen Kuvaaja menee ostamaan brown alea ja onnistuu alle kymmenestä baarin asiakkaasta törmäämään tuttuihinsa, eikä meinaa saada oluita pöytään asti jäädessään turvastaan kiinni. Rykäisen muka-huomaavaisesti. Mies kirjaimellisesti ymmärtää yskän.

Brown Ale tarjoillaan kummallisissa leveissä laseissa, mutta on vallan passelia. Aliarvostettu tyyli, tuumin ääneti. Ihan kiva baari on, tuumaamme ääneen. Tänne voisi tulla toistekin viihtymään. Baari tarvitsee kuitenkin ihmisiä jonkun verran ainakin. Nyt on kovin kuollutta vielä. Jatkamme.

Sori Taproom, Vuorikatu 16

Kaisaniemen ja Kluuvin kierrosta tehdessä yli vuosi sitten Kaislan vieressä oli sushiravintola. Nyt siinä on Viron suomalaisimman panimon Sori Brewingin ravintola, joka sekin on avautunut ihan muutama viikko takaperin. Prokkiksen takana on panimon lisäksi esim. Kolmon3n* ja Loung3 -ravintoloiden taustahahmot. Eli ruokapuolen pitäisi olla kunnossa. Vahvasti ruokapainotteinen paikka baariksi onkin, nimessäkin on "Eatery".

Sitä ei nyt kuitenkaan testata. Heti sisälle astuessa nimittäin ukkeli ilmoittaa ruokapuolen olevan täynnä. Vähän häkellyn kun ei ollut mielessäkään ruokailu.

"Me tultiin kaljalle" änkytin ja siirrymme tiskille. Baarimikko otti tulijat hanskaan ja jutteli mukavia. Siinä määrin luontaisesti jutusteli, että Virallinen Kuvaaja kysyi pöydässä tunsinko tyypin. En. Kai se vain sitten oli niin joviaali sälli.

Päädyimme valitsemaan sähköisestä UnTappd-hanalistasta Foundersin Lizard of Kozit, kymmenprosenttiset mustikka-suklaa-vaniljastoutit. Jotenkin tuntui, että valehtelin änkyttäessäni tulleeni "kaljalle". Tämä on pirtelö. Lizard of Koz on kovasti kehuja kerännyt ja onhan siinä makua ja menoa. Sen verran ällömakeaksi yltyi ensi siemauksen jälkeen itse asiassa, että paljon puoltatoista desiä enempää ei viitsisikään.

Pullolista jää tarkastamatta, mutta hanoja on riittävästi ja niistä löytyy monenlaista olutta. Luonnollisesti Sori-painotteisesti, mutta vierailijoitakin on.

Taproom on käydessämme aika täynnä. Tosin verrattuna siihen miten täynnä se on ollut viime aikoina ohi mennessä, täällähän on suorastaan tilavaa. Taproomilla on kova hype ja mesta on vetänyt alkuviikkoina ihan älyttömästi porukkaa. Uutuus kiinnostaa. Olen nähnyt useammankin netissä mesovan, että tällaista "hyvän ruuan ja laatubissen yhdistävää paikkaa" on kuulemma "kaivattu Helsinkiin". En nyt sellaisia ajatteleville haluaisi olla näsäviisas, mutta Bryggeri Helsinki on ollut Sofiankadulla jo useamman vuoden ja Il Birrificio Fredalla sekin jo pari.

Vaan eipä ihmisten mölinät Sori Taproomin vika ole ja kaipa tämmöisiä kaupunkiin mahtuu. Paikka on siistin moderni ja kuulas. Ei sellaista Brewdogmaista tekokarheutta tai Ohranan vanhan talon viehätystä. Kuvia nähdessäni kammosin ikkunapaikoille asennettuja korkeita pöytiä tuoleineen. Ne näyttivät helvetin ahtailta ja kiikkeriltä. Tietenkin sellainen on ainoa vapaa pöytä. Onneksi, sillä istuttuani tajuan olleeni ihan väärässä.

Sen verran vieraanvaraiseksi tunsimme olomme ja sen verran ylitsevuotavaksi kävi Michiganilainen mustikanmaku suussa, että otimme vielä puhdistavat IPAt. Taproomin totesimme tyylikkääksi, siistiksi, uutuuttaan kiiltäväksi ja moderniksi. Ruoka tullee testattua myöhemmin. Lähdimme viimeiseen pisteeseen.

Bierhausin listaa.
Bierhaus München, Töölönlahdenkatu 3

Ja sitten kolmas tämän vuoden puolella avannut olutravintola. Tai järjestyksessä toinen Sorin jälkeen. Tämä olisi alunperin kuulunut Rautatieaseman ja City-Centerin kierrokseen, joka käytiin jo kaksi vuotta sitten. Päärautatieaseman kulmalle, Sanomataloa vastapäätä entisen delin tiloihin mainostettiin useampi viikko uuden olutravintolan tulemista. Talo on työmatkani varrella, niinpä altistuin mainokselle erityisen paljon. Kävelin siitä päivittäin ohi aamuin ja illoin ja unelmoin parhaasta paikasta ikinä.

Noh. Ei se nyt ihan paras ole, mutta ei nyt ihan surkeakaan. Itselleni sijainti on after work -oluiden suhteen melko lailla optimaalinen, niinpä olen ehtinyt käymään siellä jo kahdesti ennen tätä vierailua.

Kuten nimestä voi päätellä, saksalainen teema. Baarityöntekijöillä on Baijeri-henkistä asustetta ja olutlistassa teutonit juhlivat myöskin. Tummapuiset sisätilat voisivat kai olla jotain kneipe-henkistä saksalaista tyyliä nekin. Tosin loosseista johtuen mieleen tulee jotenkin myös brittipubi. Ei oikein kumpikaan sillai kunnolla. Baariksi paikan kuitenkin tunnistaa vaivatta. Baari on osa pientä ketjua, sillä Malmilla on myös Bierhaus Köln (ennen ilmeisesti Bierhaus Malmi), jonka sisarbaari tämä siis on. Siellä en ole (vielä) käynyt, joten hankala sanoa kuinka samanlainen meininki on keskustassa.

Listalla on tosiaan saksalaisia ja jonkun verran kotimaistakin pienpanimokamaa. Sattuvasti Vakka-Suomen Panimon tuotteita on useampi. Lisäksi trendikkäämpää IPA-linjaa mm. Foundersin ja Evil Twinin muodossa hanassa. Terävistä tuntuisi olevan melko hyvä valikoima myös, eikä vain viskiä. En tiedä konjakeista mitään, mutta jonkun kuulin kehuvan valikoimaa.

Kuva on otettu rasvaisella perunalla, mutta
kuvastanee Bierhausin läheisyyttä asemaan.
Raiteelta 19 on parhaimmillaan vain
laiturin leveys junasta baarin sivuovelle.
Isot neliömäiset loossit tuntuivat aluksi paikan parhaalta puolelta. Ne ovat nimittäin tosi mukavia. Ikävä kyllä ne vievät myös hirveästi tilaa ja jokaisessa 6-7 henkeä vetävässä pönkelissä istuu tietenkin yksi tai kaksi tyyppiä. Niin nytkin. Baari on "täynnä".

VK lähtee vessaan, otan oluet ja etsin istumapaikkaa. Koska olen suomalainen ja määly, en aio heretä sosiaaliseksi vain mukavuudenhaluni takia. Niinpä seilaan epätoivoisesti baarin pari kertaa päästä toiseen. Ehkä missasin jonkun pöydän? En. Eiku, eikö tässä suorakaiteen muotoisessa selkeässä tilassa kuitenkin tainnut olla yksi kolo mitä en huomannut? Ei. Vapautuikos tuolta oven luota just yksi? Ei.

Olen jo tyytymässä baaritiskillä istumiseen, kun yhdestä loossista viitotaan seuraan. Vai niin idiootilta minä näytin. Kai minä sitten liityn. Virallinen Kuvaaja kömpii latriinin ääreltä myös tutustumaan. Pöytään kutsui vanhempi pariskunta, ihan naapurista kuulemma. No Helsingistähän mekin tätä nykyä. Joo me ollaan IT-alalla molemmat. Tossa ihan lähellä. On riitellyt töitä juu. Ai rakennusalalla? Onhan se sellaista bisnestä niin. Jaa on huono se nepalilainen ravintola? Itse olen tykännyt.

Keskustelu uhkaa venähtää "on ilimoja pidellyt"-tasolle ja turruttaa enemmän kuin illan ties monesko olut. Teemme nopeasti väistöliikkeen. Meidän pitääkin tästä lähteä. Ennen kuin Sodoman mustuus nousee kaupunkiin ja ihmisiin.

---

Sillä lailla täydennystä pakkiin! Virallista paikallista ei ole tällä kertaa, koska ei ollut aluettakaan.

*Kolmon3n on muuten ihan mahottoman hyvä ravintola Kalliossa Kolmannella Linjalla. Kaikkien pitäisi käydä siellä ja kuluttaa käydessään mahdollisimman paljon rahaa. Enkä sano tätä lainkaan sen vuoksi, että olen muuttamassa pian samaan kortteliin ja haluaisin naapuriravintolan pysyvän elossa, että voisin käydä siellä syömässä vielä monta vuotta. En lainkaan. No hyvä on, kun väkisin tentaatte, ihan vähän sanon senkin vuoksi. Mutta on se oikeestikin hyvä.

perjantai 17. helmikuuta 2017

Montauk Arrowhead ja kansainvälistä bulkkistrategiaa

Arrowhead Red Ale
Panimo: Montauk
Maa: USA

Tyyli: Irish Red
Alkoholia: 5%

Pisteet: 2/5 (lue arvio)

Kaveri matkustelee maailmalla ja tuo aina välillä olusia tuliaiseksi mitä ihmeellisimmistä paikoista. Yleensä jotain kryptistä bulkkilageria. Tällä kertaa kuitenkin New Yorkin reissultaan muiden muassa jopa ihan pienpanimon red alea. Osa tuomisista oli majaillut kaverin luona pitkäänkin, tämä ei sentään ihan mahdottoman kauan. Parasta ennen päiväys on 09/16/2017.

Montaukin panimo on Montaukin kaupungissa ja 2012 perustettu. Uudehko siis. Arrowhead Red Ale on panimon peruslinjaa ja toisin kuin Amerikassa yleensä "red ale" tarkoittaa tällä kertaa irlantilaista red ale -tyyliä amerikkalaisen sijaan. Sitä voisi sanoa sellaiseksi brittibitterin sisartyyliksi. Vähän karamellisempaa ja maltaisempaa kuin perusbitterit, mutta ei niin pahasti kuin skottialet. O'Haras Red löytyy monesta maitokaupasta ja on melko esimerkillinen tapaus.

Hennosti samea kuparin värinen olut, sormen verran suht kestävää vaahtoa. Metallinen tuoksu, jonka pahin terä onneksi katoaa aika nopeasti. Alta paljastuu paahtuneen leipäinen, karamellinen mallas. Pientä kukkaista humalointia

Lähes lagermaisen puhdas olut. Kova, hivenen metallinen. Suht ohut. Karamellista mallasta, humalaa mukana lähinnä katkeron muodossa, ehkä pienenä pippurisuutena jälkimaussa. Ikävä kyllä metallisuus korostaa katkeruutta turhasti ja kokonaisuutena olut jää kovaksi ja karskiksi, eikä mitenkään IPAmaisen hyvällä tavalla vaan. Hyvä juotavuus katoaa, eikä potentiaalisesti hyvä mallaspohja pääse esiin niin kuin ansaitsisi.

Olut on ehkä kärsinyt matkalla ja/tai säilytyksessä niin, että on hapettunut turhan metalliseksi. Etenkin näin jälkikäteen internetin kommentteja lukiessa ei kuulosta siltä, että tämä kova ja karhea metallisuus olisi oluen mikään tyypillinen olomuoto. Tällaisena 2/5, mutta jos tuoreemman ja paremmin matkustaneen ääreen pääsee, niin suosittelen kokeilemaan jos maltainen irkkuolut on mieleen. Voi olla hyväkin.

---

Sain Montaukin seurana muitakin kummallisia tuliaisia maailmalta. Ne vaikuttivat vähemmän mielenkiintoisilta, maita lukuunottamatta, joten nappasin ne pelievääksi lautapeli-iltamaan. Pelinä oli Game of Thrones, jota en ollut muutamaan vuoteen pelannut, enkä muistanut miten sitä kannatti lähestyä. Niinpä päätin käyttää oluita strategisina neuvonantajina. Tämä osoittautui paremmaksi ratkaisuksi kuin äkkiseltään olisi uskonut.


Ristikseni laskettu Greyjoyn huone on tunnetusti saarella asuvaa merenkävijäkansaa, joten asettelin lähtötilannetta kuntoon Mauritiuslaisen Blue Marlinin tuomin tunnelmin. Päiväyksen ylittänyt lager oli yllättävän pehmeä ja miellyttävä ensiliikkeissään kohti virtsarakkoa.

Koska Mauritiuksellakin pelätään ilmastonmuutoksen tulemista kuin uhkaa Muurin takaa, päätin oppien mukaan vahvistaa saarivaltion tulevaisuutta hankkimalla mantereelta Seagardin ja Flint's Fingerin linnakkeet. Lannister suostui rajanvetoon Seagardin eteläpuolelle.

Rauhanomaisen saarivaltioalun jälkeen hain inspiraatiota vahvasta amerikkalaisesta johtajasta, joka Stone Ruination 2.0 IPAn muodossa inspiroikin Operation Northern Freedomin. Vahva humalan hyökynä ja katkeruus ajoivat suuriin voittoihin, joiden myötä Moat Cailin ja White Harbor vapautettiin Starkin suvun ikävämielisistä kynsistä. (Huom: Hyökkäysolut oli ihan vain Alkosta, ei maailmalta kaverin tuomaa)

Tilanne vaati rauhoittumista. Luotin etelärajan Lannisterien olevan kuuliaisia hölmöjä ja siirsin puolustusta pohjoiseen ja samalla kun muu maailma soti veristä ja turhaa sotaa Kuninkaansatamasta, hain inspiraatiota Albaniasta, joka Balkanin sotien keskellä keskittyi vain sisäisiin pyramidihuijauksiin. Albanialainen inspis löytyikin Birra Elbar -nimisen oluen muodossa, joka osoittautui sekin ihan siedettäväksi perusbulkiksi. Aika mauton, helppo vetää.

Lopulta tilanne jo vuorolla kuusi alkoi näyttää siltä, että oli aika vetää esiin valttikortti. Melkein vuodella päiväyksensä ylittänyt EKU Original esiin. Seychelleiltä, sanoin muille, välittäen valheellista saarivaltiopropagandaa. Fake news! Sieltähän olut toki olikin, mutta EKU on saksalaisen Krombacherin brändi ja tämä oli siis lisenssillä tehtyä saksalaista.

Paljastin pian piilosaksalaisuuteni ja hyökkäsin punaisten eli Lannisterin kimppuun huolimatta mistään turhista rajasopimuksista. Olut oli nopeaa, ohutta ja ikänsä vuoksi härskin metallista. Todellinen Blitzkrieg-bisse, Greyjoyn rautainen hinta. Operaatio Barbarossani onnistui kaikin puolin ja Riverrun oli pian maksettu raudalla. Etelässä Tyrrell oli jättänyt Highgardenin vahtimatta ja laivaston kautta Reach Korpsini veivät sen kuleksimasta vieden Greyjoyt estottomaan voittoon seitsemän linnakkeen hallinnalla.

Vahvasti siis suosittelen oluen avulla pelaamista. Sillä voittaa!

maanantai 13. helmikuuta 2017

Perinneruokaparitus: Hernekeitto - redux

2017 paritan joka kuukausi sen kuukauden teemaruuan kansallisruokaehdokkaista. Pettymyksekseni kansallisruokavoittaja paljastettiin jo vuoden aluksi, joten vähän jännitys näistä hommista hävisi. Voittajahan on siis ensi kuun teema, eli ruisleipä. Ainoa mahdollinen oikea voittaja omasta mielestäni, mutta palataan siihen ensi kuussa. Finalistit on täällä.

Helmikuussa on tietenkin laskiaiskauteen sopivasti teemana hernekeitto. Tuopillisen perinneruokaparituksiin tämä osuu siten, että pidän homman lyhyenä, sillä olen jo ehtinyt parittaa hernarin kerran. Sen parituskokeilun absoluuttinen, ylivoimainen voittaja oli Schlenkerlan savuolut. Itse asiassa Schlenkerla ja savupotkainen hernari on yksi parhaita olut-ruokapareja mitä olen koskaan saanut itse aikaiseksi. Mitenkäpä tästä parantamaan sitten?


Noh, tietysti pitää testata muita savuoluita! Koska tässä on tämmöinen patrioottis-isänmaallinen meininki, niin otin pari kotimaista. Eli Stadin Panimon Savuruis portterin ja Vakka-Suomen Panimon Savun. Saman panimon palkitun SavuKatajan jätin kuitenkin liian ärhäkkänä (9%) hyllyyn. Harkitsin hetken Arkadian hyllyssä ollutta amerikan klassikkoa Alaskan Smoked Porteria, mutta kotimaisuuspäissäni päädyin ottamaan kokeeksi savuoluen sijaan vähän villimpää. Tai ainakin hivenen villihiivaisempaa eli Rekolan Funky Luomua. Rekolan tuotteet ovat useaan otteeseen hämmentäneet olemalla keskinkertaisia tai tylsiä oluita itsessään, mutta sitten loistavia ruokaoluita, joten sitä odotetaan tältäkin.

Hernari pitkälti samalla reseptillä, paitsi tällä kertaa joululahjapadassa uunissa. Eli lyhyesti:
500g kuivaherneitä
Lihalientä
Vettä
Meiramia, Timjamia
Palvikylkeä tai savupotkaa tms.
(savuaromia)

Herneet turvotetaan yön yli vedessä, siivilöidään ja laitetaan sitten padan pohjalle. Kiehuva lihaliemi päälle ja jatketaan tarvittaessa vedellä jotta nestettä on n. 2 litraa. (Jos käyttää raakaa lihaa niin sen voi laittaa samalla) Pata uuniin miedolle lämmölle (90-120)

Tunnin parin jälkeen voi heitellä sekaan vähän yrttejä ja halutessaan savuaromia tipan, kaksi. Jälleen parin tunnin jälkeen voi lisätä paloitellun lihan, jos käyttää kypsää savulihaa. Sitten voi vielä tunnin vähintään muhittaa. Itse muhitin vielä pidempään hyvin miedolla lämmöllä, jätin yöksi parvekkeelle kylmään ja lämmitin seuraavana päivänä miedolla lämmöllä takaisin. Suolaa maun mukaan lopuksi, huomaa että sitä tulee myös mahdollisesti liemestä ja lihasta. 

Sen verran hyvää on, että voin väittää tämän uunihernarin olevan yksi parhaista ruuista mitä olen koskaan itse tehnyt.

Noin. Eikun vertailemaan. Viekö Funky savuoluiden kruunun?

Ei vie. Ensimmäisenä testattu Funky Luomu oli paljon "funkympi" kuin muistinkaan. Tuotehan elää pullossa suht hyvin. Melko railakkaat navettahenkiset ja mausteiset, mutta silti raikkaan hedelmäiset aromit yhtyvät hivenen turhan ohueen olueen. Ihan kiva olut, vaikkapa sopivalle stydimmälle salaatille loistava, mutta hedelmäisyys ei oikein ole hernarin ystävä ja vaikka mausteinen puoli yrittää tukea parhaansa mukaan, hedelmä tekee homman epämiellyttäväksi.


Varma valinta edellisen kerran perusteella eli VSOPin Savu on juuri sitä, eli varma. Hivenen voimakkaampi (joskaan ei nyt ihan SavuKatajan luokassa) savuolut olisi voinut sopia vielä paremmin, mutta joka tapauksessa savut ruuassa ja juomassa toimivat oikein hyvin keskenään ja savuisuus tukenee hernaria vaikka siinä itsessään ei savuistalihaa olisikaan käytetty. Hieno pari. Pisteet kyllä rehellisyyden nimissä Schlenkerlalle, mutta eipä tämän suomalaisenkaan ihan hirveästi tarvitse hävetä.

StaPan Savuruisportteri olisi voinut olla hyvä, mutta olut ei nyt erityisemmin vakuuttanut tasollaan. Muuten maukkaan portterin taustalta hyökyy virhemakuista ällöhköä hedelmäisyyttä, joka korostaa savun tietynlaista makeutta hyvin kummallisesti. Ilman ikävää makean hedelmäistä sivumakua pari olisi erittäinkin hyvä, mutta ei nyt.

Näin! Seuraavalla kerralla hieman pidemmin ja syvemmin, kun ei toistella vanhoja juttuja.

lauantai 11. helmikuuta 2017

Hiisi Pirunpelto

Pirunpelto
Panimo: Hiisi
Maa: Suomi

Tyyli: Bock
Alkoholia: 6,5%
Kantavierre: 17,4 °P
Katkeruus: 28,7 IBU
Väri: 29 EBC

Pisteet: 4/5
Lyhyesti: Maukkaan leipämaltainen, tasapainoinen ja karamellinen bock.

Kävin viikolla Oulussa, jossa maistoin viimein Sonnisaaren Humalaja -IPAn, joka oli kieltämättä hehkutuksensa arvoinen. Siitä ilostuneena suuntasin paikalliseen Alkoon etsimään Sonnisaarta kotiinvietäväksikin. Ei löytynyt, joten otin suruuni pullon Hiittä. Sitten hotellilla muistin liikkuvani lentokoneella pelkin käsimatkatavaroin. Eihän koneeseen voi olutta viedä, räjähtää vielä koko Pohjois-Suomi. Siispä pullo työkaverille, joka oli matkalla junalla Tampereelle. Sieltä seuraavan firman miehen mukana Helsinkiin.

Eli käsillä olisi Jyväskylässä pantu ja pullotettu olut, joka on siirretty Alkon keskusvarastoon Vantaalle (?), sieltä Ouluun, sieltä Tampereelle ja sieltä Helsinkiin. Nyt on viimeisen päälle Suomea kiertänyt puteli. Kiitos vielä kerran kuriireille!

Kyseessähän on siis Alkon käsityöolutviikoille tullut Hiiden olut. Se ei ollut ehtinyt Alkon pruuviin, jossa suurin osa muista tuli maisteltua. "Kivibock" kiinnosti pirusti, suorastaan hiidenmoisesti. Ensinnäkin arvostan sitä, että humala-, hapanbakteeri- ja maustehullujen oluttrendien keskellä tehdään erittäin mallasvetoista tyyliä. Toisekseen lagerin tekeminen on pienpanimolle aina vähän näytön paikka puhtauden suhteen.

Ja kolmannekseen, kuten kiviseen peltoon viittaava nimikin vihjaa, tämä on tehty kiviolut-menetelmällä, eli kuumentamalla kiviä ja dumppaamalla ne vierteeseen. Tulikuumat kivet karamellisoivat pintaansa vierteestä sokereita ja tuovat olueen aromia. Perinteinen metodi niiltä ajoilta kun puuastioissa keiteltiin. Niitä kun ei voi tulen päälle laittaa. Suomessa Hollolan Kivisahti tehdään tällä menetelmällä ja Saksassa "steinbier" on ollut myös vanhaa perinnettä. Youtubesta löytyy opettavainen video Michael Jacksonista höyryämässä steinbier-panimossa 80-luvulla.

Ruskea olut, melko maltillinen vaahtopää. Tuoksussa on upea leipäinen mallas. Paahtoleipäinen, jopa ruisleipäinen vaikka ruista ei oluessa olekaan. Ayingerin paahteisuus tulee mieleen. Taustalta hennosti leijailee makeampaa karamellisuutta.

Kylmänä hieman kovahko, jopa aavistuksen metallinen, mutta sopii tyyliin. Lämmetessään pehmenee hivenen. Maku seurailee tuoksussa olevaa mallaspaukkua, leipämaltaisuutta ja karamellia. Alkaa hivenen makeana, melko rapsakka yrttisehkö katkerointi nousee nopeasti taklaamaan ja sen jälkeen katkeron seasta pullahtelee vuoroaskelin humalaa ja leipää ja kiukaalle heitettyä olutta.

Oikein hyvä. Tulisipa mallas taas tähän malliin arvoonsa näissä hommissa. Ostanen jopa pari pulloa lisää, jos ei hyllyt tyhjene ennen aikojaan. Tämä ei kikkaile, eikä sellainen lagerille sovikaan. 4/5

lauantai 4. helmikuuta 2017

Stift Engelszell Nivard Trappistenbier

Nivard
Panimo: Stift Engelszell Trappistenbier-Brauerei
Maa: Itävalta

Tyyli: Belgian Ale (Saison?)
Alkoholia: 5,5%

Pisteet: 4/5
Lyhyesti: Kiva raikkaan mausteinen vaalea saisonmainen belgi.

Alkossa pisti silmään uusi trappistiolut. Semmoinen toki heti matkaan ja maistoon.

Joskus mietin, että mahtaa sitä aloittelevia panimoita ketuttaa nämä uudet trappistipanimot. Ne ovat yhtä uusia ja moderneja panimoita kuin mikä tahansa Väli-Kiimingin pienteollisuusalueelle pykätty käymisvirheistä IPAa ulos tuuttaava juttu, mutta pieni trappisti-leima pullon kyljessä antaa niille välittömästi paljon historiallista kontekstia ja huomioarvoa. Ihan vain sen takia että panijat eivät puhu ja uskovat pirun kovasti tyyppiin, joka teki vedestä viiniä. Niin vain meikäläisenkin koriin tällä kertaa tarttui kaikkien muiden ohi ihan vain sillä perusteella. että etiketissä kuusikulmainen trappistileima koreili.

Toki trappistileimaa ei olueensa ihan vain kuka tahansa trappistimunkki voi hakea, vaan laatutason pitää olla melko kova. Itävältalainen Stift Engelszell on näistä uusista vanhin, jo 2012 lupansa saanut, eikä sen ensituotteellaan Gregoriuksella tarvinnut kovassa seurassa hävetä yhtään. Väittäisin Gregoriuksen olevan heti Rochefortin ja Westvleterenin jälkeen olevan jopa kolmanneksi paras "quadrupel"-vahvuisista trappisteista.

Nyt oli sitten kuitenkin vähän toista maata olevaa kamaa, 5,5% ja vaaleaa. En ollut kuullut tai lukenut oluesta mitään etukäteen, joten pidin itseni neitseellisenä maistelemaan ryhtyessä. Oluella näkyy olevan "Jubilaumsbier" lisätitteli joissain paikoissa, en tiedä miksi.

Vaalea, keltainen samea olut, jossa erittäin runsas ja jämerä vaahto. Tuoksu on mausteinen, neilikkainen, pippurinen, sellainen belginen, hieman saisonmainen tuoksu.

Pehmeä, hunajainen, hedelmäinen, mutta silti melko kuiva ja kevyt olut. Pehmeämmän olemuksen kaveriksi hiilihappoinen ja pisteliään mausteinen takapotku. Raikas, melko miellyttävä olut, mausteisuudessaan ja kuivuudessaan jopa saisonhenkinen kepeä olut. Kun nyt maistelun jälkeen katselen, niin geneerisesti "belgian ale" tyyliin tämä tunnutaan tuppaavan, mutta kyllä itse varmaan sokkomaistossa olisin blonden ja saisonin välillä. Kevyt kesäolut, hieno tasapaino.

Oikein hyvää. Kyllä tällä trappistimerkkiä saa kantaa. 4/5




maanantai 30. tammikuuta 2017

All In Brewing / Beerbliotek Whoop Ass!

Whoop Ass!
Panimo: All In Brewing / Beerbliotek
Maa: Ruotsi

Alkoholia: 3,5%
Tyyli: Berliner Weisse

Pisteet: 4/5
Lyhyesti: Maukas, mehukas ja raikas berliner weisse.

Ruotsissa on oluen kaupparaja vielä älyttömämpi kuin Suomessa. Siksi ruotsalaisilla panimoilla on intoa tehdä miedompia oluita ja siksipä niitä on hyvä saada myös Suomeen hyllyille silloin kun hyviä on tarjolla. Göteborgilaisen Beerbliotekin tuotteita onkin tullut ainakin Pien-kaupan hyllyille viime aikoina. Tämä tölkitys on tehty yhteistyönä toisen Göteborgilaisen eli All In Brewingin kanssa.

Myönnettäköön, otin tämän matkaani ainakin osittain nimen takia. "Open a can of whoop ass!" on amerikkalainen ilmaisu, joka tarkoittaanee karkeasti samaa kuin "Kohta lätty lätisee." Niinpä on suorastaan ilmiselvä vitsi, jos oluttaan saa tölkitettyä, nimetä se nimellä Whoop Ass!

Toinen syy on tietysti se, että hyvää berliner weissea ei edelleenkään liikoja myynnissä pyöri. Yleensä vierastan korostetun maustettuja versioita gosesta tai berliner weissesta, mutta Whoop Assin mausteina on kuivahumaloinnin lisäksi pelkkä perinteinen witbier-mauste appelsiininkuori.

Samea vaaleankeltainen olut. Ei juuri vaahtoa nopean ensi kohahduksen jälkeen. Tuoksussa kosteaa ruohoisuutta, sellaista leikattua nurmikkoa. Pellettimäisyyttä. Makeahkoa mandariinia, maitohappoisuutta.

Erittäin pehmeä ja täyteläinen vahvuisekseen. Kevyt siis, muttei yhtään vetinen. Mehukas, appelsiininen, kepeästi hapan. Kuivahumaloinnin aromit tukevat menoa upeasti. Tasapaino elementtien välillä toimii ja raikas makean mehuinen tunnelma ottaa hyvän vastapallon happamuudesta. Ei yritä liikaa. Herkullinen. Yksi maukkaimmista berliner weisseista mitä on tullut vastaan. Hieno! Olisipa kesä, joisin näitä monta. 4/5

lauantai 28. tammikuuta 2017

Alkon uutuuksia - Käsityöoluet 2017

Alkon jo muutaman vuoden ikäinen helmikuuperinne on setti kotimaisten pienpanimoiden oluita. Ennen nämä kai ovat olleet nimellä käsityöläisoluet, nyt käsityöoluet. Kävin pruuvissa maistelemassa setin läpi.

Yleisesti ottaen isompaa trendiä ei tyylillisesti tuntuisi olevan, mitä nyt tummempaa kamaa oli vähän enemmän. Laatutaso sen sijaan ei juuri vakuuttanut, ikävä kyllä. Muutamin iloisin poikkeuksin tietty.

HUOM: Muutama olut vielä puuttui myöhäisestä toimituksesta, tarkistusprosessista ja sen sellaisesta johtuen. Toivoivat kuulemma, että kaikki olisivat myynnissä heti 6.2. alkaen, mutta puuttuvista ei vannottu. Listasin puuttuvat jutun loppuun.


Vakka-Suomen Prykmestar Saazer Pils
Uudessakaupungissa on lähdetty melko peruslinjalla. Siellä toki pilsit on osattu yleensä ihan hyvin. Nyt aika yllättävän hedelmäinen tuoksu, vähän sitruksinen, reilun katkera. Mausteinen, pippurinen humalointi. Aika ärhäkkäkin humalointi. Ihan ok pils.

Humalove Dunkler Blaumeister
"American Dunkelweisse" luki pullossa. Tarkoittanee jenkkihumaloitua tummaa vehnää siis. Tuoksu onkin aika erikoinen kombo vehnäoluen banaania ja jenkkihumalan sitrusta. Voimakkaan hiilihappoinen. Erikoinen banaani-sitrus-kombo jatkuu maussa yhdistyen kevyeen karamelliin ja vehnäoluelle epätyypillisen voimakkaaseen katkerointiin. Vähän epätasapainoiseksi jää. Ideassa on potentiaalia, toteutus 7½.

Laitilan Savu India Pale Ale
Savu IPA? No kai semmoinenkin sitten pitää tehdä. Hyvin savukinkkuinen tuoksu. Maun puolesta ihan menettelevä savuolut, sillä savu tätä dominoi. Mitään IPAa oluesta ei sitten erityisen mainittavasti nouse esiin, hedelmäisyys on lievää ja katkerot jäävät miedoksi (34,5 IBU). Lopussa on yrttisen sitruksinen jälkivivahde joka hieman nousee irti savusta.

Saimaan Brewer's Special Copper Mallet Red Ale
Tämä on viime vuoden kotiolutmestaruuden voittaneen Harri Puhakan voittajaolut kaupalliseksi tehtynä. Selkeän mallasleipäinen ja karamellimaltainen tuoksu yrttisen humaloinnin tukemana. Miellyttävän mausteisen katkera amerikan red, jossa leipäinen mallas pääsee myös hyvin esiin. Palaset on kohdallaan. Yksi setin parhaita.

Flying Dutchman Flip Flopped White Socked Strong Hopped White IPA
Toinen setin kärkipäätä kolisteleva olut on hollantilaisen suomalaisen Belgiassa panema olut, jolla on kiertolaispanimon tavoille uskollisesti niin pitkä nimi, että Alkon esitteessäkin siitä on tipahtanut neljä sanaa pois. Tuoksussa on greippiä niin maan penteleesti, mausteisuutta sävyksi. Vilja ei juuri juhli. Hyvin kevyt runko, jossa hedelmäisiä makuja, eritoten tietysti sitrusta. Puhdas, reilun katkera ja hedelmäinen WIPA. Oikein kiva.

Kimito Brewing Brown Ale
Tuoksussa lakritsinen maltaisuus, ylihedelmäistä käymisaromia. Suussa veltto, alkoholinen, liukas ja epämiellyttävän fenolinen. Käymisvirheinen rehellisesti sanoen. Tulee oman kotipanimon tuotokset mieleen ja ei millään hyvällä tavalla. Kiva kun tehdään brown alea, joka on kovin unohdettu tyyli, mutta laatu ei kyllä nyt ole kohdallaan.

Ruosniemen Komissaari 
Viljainen, hedelmäinen tuoksu, johon pullahtaa maun puolella sokerisuutta, hedelmäistä mausteisuutta hiivasta. Hedelmäisyys lyö pahasti yli ja menee epämiellyttävän puolelle. Ehkä tämä kellaroimalla ottaisi jotain tasapainottavaa nahkeutta lisää, mutta nyt ei toimi. Ikävä homma, sillä Ruosniemeltä tullut Oluthuoneiden tammikuun olut Salted Caramel Imperial Stout oli niin pirun kiva, että oli odotukset korkealla.

Kallio / Birra Amiata Madáhàn Tropical Milk IPA
HOP!-festareilla ilmeisesti ensi-illassa ollut olut. Milk tarkoittanee, että mukana on laktoosia. Alkon esitteessä tätä ei muuten mainita, mikä on varmaan hassu ylläri maitoallergisille. Sokerinen kevyen trooppishedelmäinen tuoksu, jossa on pieni sivutuoksu, jonka pistäisin virheen piikkiin. Ohuehko IPA, voimakkaalla katkerolla, kevyt makeus joka on kai sitten sitä laktoosia.

Lammin Sahti Hippiäinen
Yksi oikeastaan mielenkiintoisimpia juttuja näillä käsityöviikoilla on Lammin Sahdin tuotokset, koska Kääriäis-Pekka ei hirveästi pullotuotteita tuuppaile markkinoille noin muuten. Tuoksultaan reilun banaaninen, toffeinen, sahtimainen mutta epämääräinen humalan aromi tuo tuoksuun raikkautta. Maun puolella reiluhko mausteinen humala, erittäin hedelmäinen ja maltainen meno taustalla. Vähän kuin reilusti katkeroitua kuivemmaksi käynyttä sahtia. Hauska tuote, tosin reilu banaanisuus tarkoittaa, etten tätä varmaan itse tule ostamaan.

Malmgård Amarillo Tripel
Porvoolaisten perusvalikoimaan kuuluva Emmer Tripelhän on hyväksi havaittu, nyt Amarillo-humaloitua Tripeliä siis verrokiksi. Sitruksinen persikkainen tuoksu. Yrttejä myös reilusti. Kokonaisuutena hedelmäinen, sitruksinen, mausteinen, erittäin kiva tasapainoinen tripel reilulla katkeruudella.

Stallhagen Raspberry Stout
Vadelmastout tämän pitäisi olla, mutta en tiiä. Tuoksussa märkää koiraa, ehkä jotain marjaisuutta. Maultaan ihan mitätön. Ei ole stoutia, ei ole oikein marjojakaan. Pieni vadelmaisuus tulee kun etsii. Stallhagen osaa tehdä erittäin hyvää tummaa vahvaa olutta baltic porterin muodossa, niin siihen nähden ihmetyttää, että mikä tämä tämmönen nyt on. Ei.

Rekolan Panimo Kaffe Stout
Tuoksussa on kahvia, maitokahvia, espressoa, kahvijauhetta ja vähän kahvia. Suussa kovin vetinen, kahvin maku on selkeä ja miellyttävä, mutta jää niin ohueksi, että on kuin kylmää ja laihaa kahvia joisi. Laiha dunkeliksikin, saati stoutiksi. Rekolan tyylille uskollisesti tämä kyllä voinee toimia oikean ruuan kanssa, mutta nautiskeluolueksi tarvitsisi reilusti tuhtiutta lisää.

Suomenlinnan Zander Stout
Zander Stoutiahan on ollut tarjolla ainakin festareilla jo useampaankin otteeseen muistini mukaan. Tuttu juoma siis. Kevyttä vihannesta tuoksussa ikävä kyllä, mutta muuten reilua paahteisuutta, ruisleipämäistä menoa. Ihan kiva rukiisen paahteinen stout.

Mustan Virran Pistolekors Porter
Vasta viime vuonna aloittaneet savonlinnalaiset on tehneet melko tasaisen hyvää jälkeä omien kokemusteni mukaan. Tähän asti kuitenkin maisteltavana ollut vain maitokauppavahvuista tavaraa. Nyt 7% porter. Suklaata, kahvisuutta ja kevyttä yrttisyyttä irtoaa ja loppuun katkeroakin. Runko kohdallaan. Alkon labran spekseissä lukee, että katkerointia olisi vaivaiset 17,2 IBUa, mutta tuntuu kyllä selvästi reilummalta. Ihan kiva no-nonsense porter tämä on. Tykkäsin.

Mathildedalin Kevät
Mathildedal veti viime vuonna kaikki pisteet kotiin Pirske-belgillään. Tänä vuonna valkoisessa pullossa on "Viherherukka Saison". Kuulostaa kikkailulta. Tuoksu on miellyttävän "saisoninen" ja raikas. Mausteita, pippuria, raikasta hedelmää. Suuhun päästyään olut sanoo "kyllä!". Mausteinen raikas miellyttävä saison, jonka kruunaa herukkainen, hivenen valkoviinimäinen jälkimaku. Oma suosikkini näistä tämän vuoden tuotteista.

Iso-Kallan Biére de Garde
Ihanaa, joku on käynyt sanomassa Kuopioon, että uusikaa nyt jo etikettinne (Alkon matskuissa on vielä vanhat kuvat). Biere de gardea ei ole juuri nähnyt kotimaisilta panimoilta. Toffeinen, leipäinen tuoksu, jossa hieman belgimausteisuutta. Erittäin maltainen maku, jopa sellainen skottiolutmainen. Sitä sekoittaa vähän belgimäinen mausteisuus ja luumuinen hedelmäisyys. Ihan kiva olut, mutta ei tästä kyllä biere de garde itselle tullut mieleen.

---
Puuttuneet oluet ja pieni kommentti mitä odotan niiltä:

Hiisi Pirunpelto Kivibock: Hiisi harvoin pettää, joten odotukset on korkealla. Kiviolut-menetelmällä tehty bock lupailee maltaan juhlaa. Tätä odotan kovasti.

Mallaskosken Black Blueberry Wheat: Musta vehnäolut, joka on maustettu pensasmustikalla? Tämmöisistä on hankala sanoa etukäteen mitään. Kikkailtu on, voi toimiakin, mutta voi olla, että sattuu Koistista leukaan.

Beer Hunter's Mufloni Doppelapfel Weizenbock: Vehnäbock, joka on maustettu omenalla, kanelilla ja muskotilla? Samat sanat kuin edellisestä. Kuulostaa jouluoluelta.

Nokian Keisari One-Off Nunna Belgian Dark Strong Ale: Nokialla sen sijaan on tehty aika perustyyliä, joskaan ei ehkä Nokialle tyypillisintä. Vahva tumma belgi. Jos maku on yhtään kohdallaan, tätä voisi ostaa huvikseen kypsymäänkin. Hintakin on erän halvemmasta päästä.

Pyynikin Bourbon Barrel Aged Imperial Stout: Olin ihan yllättynyt, että valikoimassa on vain yksi imperial stout. Bourbontynnyri on oikein osuessaan hyvä lisä tyyliin, mutta menee helposti liialliseksi. Lisäksi 13% vahvuus vähän kuumottaa, että meneekö alkoholiseksi. Pyynikki on kyllä vahvoissa stouteissa ja sen tapaisissa oluissa parhaimmillaan, joten siinä mielessä varma valinta.