lauantai 15. huhtikuuta 2017

Maistuvin kesäkalja

Maistuvin kesäkalja

(sävel: Lentävä Kalakukko)

Bloggailijan posti kolisi ja kolokki - kolisi ja kolokki
Korruptijopoksit etteisessä outti, ilimaset kesäkaljat!

Pyynikin, Makun neljän kerran lootat - neljän kerran lootat
Vielä Ruosniemen, Mallaskosken ootan - ilimaset kesäkaljat!

Tölökit ne huusivat: "Mökkibisseks mie!"
Pullotkii kollotti: "Puistokaljaks vie!"

Näetäkö sitä arvijoija pitäs, arvijoija pitäs?
Kohta maksa huutaa, että mitäs, mitäs? Ilimaset kesäkaljat!

Eipä näitä kaikkii yksinään tohi, yksinään tohi
Kutsuloita laiton kavereita kohi - ilimaset kesäkaljat!

Tölökit ne huusivat: "Mökkibisseks mie!"
Pullotkii kollotti: "Puistokaljaks vie!"

Tunnelma olj siellä lupsakka heti - lupsakka heti!
Sörnäesiin oekeet immeiset veti, ilimaset kesäkaljat!

Niin suatiin kaljat tiukasti lassiin - tiukasti lassiin
Ei jiäny tölökkilöitäkään kassiin, ilimaset kesäkaljat!

Tölökit ne huusivat: "Mökkibisseks mie!"
Pullotkii kollotti: "Puistokaljaks vie!"

Kellekkään ei tietty kerrottu mittään, kerrottu mittään
Sokkona se aena löytee pittää, maistuvin kesäkalja!

"Laakeria, eiliä, pilssiä toki - pilssiä toki
Millä lailla teijjän aistit ne koki, reitatkee kesäkaljat!"

Tölökit ne huusivat: "Mökkibisseks mie!"
Pullotkii kollotti: "Puistokaljaks vie!"

Juttu siinä luisti, naurukin eli - naurukin eli.
Kielen piällä lenti siivoton peli, ilimanen kesäkalja!

Laakereita ensin rivviin män neljä - rivviin män neljä
Niistä reini sammer kerralla selevä, maistuvin kesäkalja!

Eililöitä piti usseempoo pohtii - usseempoo pohtii
Naranjittoo eiku lissee iäntä kohti, maistuvin kesäkalja!

Ouvompiakin sitä tölökistä kuatu - tölökistä kuatu
Eekö Makun vehnäsestä voettaja suatu, maistuvin kesäkalja!

Vuan ruuklyniläine appelsiinikuppi - appelsiinikuppi 
Sillä sitä tutisoo jokkaesen nuppi, loistavin kesäkalja!

---

Nyt kun on laulut lauleltu, hieman spesifimpi kertaus kesäolutmaistingista. Näyteoluita tuli tosiaan sellainen keko tänä keväänä, että päätin pistää lähes kaikki rinnakkain. Pari (Hartwallin, Intohimon ja Brooklynin) ostin ihan omalla rahallakin. Maistajia oli kolme, itseni lisäksi siis kaksi. Kumpikaan ei itseään olutharrastajaksi kuvailisi, mutta maistelevat toki muutakin kuin pelkkää peruskolmosta. Toinen oli joskus ennen toiminut myös Alkon myyjänä, joten pruuvaus ei ollut vierasta. Vieraat toimivat sokkoina, itse organisoin hommaa ja maistoin ei-sokkona.

Oluet maistettiin seteissä, kuten laulussa sanotaan, ja pyysin ainoastaan kouluarvosanan oluesta oluena eli "tykkäätkö?" ja sitten kouluarvosanan oluesta kesäoluena, koska siihenhän tarkoitukseenhan näitä on eritoten lanseerattu.

Tulokset onkin kerrottu yllä ja alla. Yleisenä luonnehdintana voisin sanoa, että taso yllätti positiivisesti. Ei yhtään sinnepäin tehtyä, heikoimmillaankin lähinnä vähän laimeita kokemuksia. Ei oikeastaan tarvitsisi katua minkään ostamista. Sokkomaistajat eivät Viikate-oluesta tykänneet, koska oli ehkä enempi mallas edellä kuin muut samassa setissä olleet, mutta minusta se oli ihan ok lager. Mallaskosken uutuus High Hopes jakoi mielipiteitä hieman. Kaura-ale oli melko banaaninen. "Banoffee" mainittiin makuna.


Kesäbisse-tulokset


ABSokko- keskiarvoTuopillinenKeskiarvo
Hartwall Lahden Erikoinen Pils77.57.2577.17
Mallaskosken Rainy Summer88898.33
Ruosniemen Viikate Pohjoista Viljaa66676.33
Pyynikin Dammer Pils6.576.7576.83
Maku Pale Ale787.577.33
Pyynikin American IPA87.57.7577.50
Mallaskosken High Hopes86766.67
Mallaskosken Last Laugh877.587.67
Maku Solita Intohimo 1.16.58.57.587.67
Brooklyn Naranjito898.588.33
Maku Amber Ale66.756.37566.25
Pyynikin Ruby Jazz Ale787.567.00
Maku Golden Ale7.587.7577.50
Pyynikin Cloudberry Saison96.757.87567.25
Maku Vehnä88.58.2577.83
Ruosniemen Lomittaja 7.56.5787.33



"Paras olut" -tulokset


ABSokko- keskiarvoTuopillinenKeskiarvo
Hartwall Lahden Erikoinen Pils77766.67
Mallaskosken Rainy Summer97.758.37598.58
Ruosniemen Viikate Pohjoista Viljaa55575.67
Pyynikin Dammer Pils766.576.67
Maku Pale Ale78.257.62577.42
Pyynikin American IPA77766.67
Mallaskosken High Hopes8.56.57.556.67
Mallaskosken Last Laugh7.57.257.37577.25
Maku Solita Intohimo 1.178.57.7587.83
Brooklyn Naranjito898.588.33
Maku Amber Ale87.57.7567.17
Pyynikin Ruby Jazz Ale787.598.00
Maku Golden Ale7.587.757.57.67
Pyynikin Cloudberry Saison97.758.37588.25
Maku Vehnä88877.67
Ruosniemen Lomittaja 877.577.33

PS: Tuopillinen jää nyt pienelle parin viikon tauolle. Takaisin taas toukokuussa.

Lisä-PS: Jos joku pedantti kokee nyt tehtäväkseen kertoa, että olut ei ole kaljaa tai toisinpäin, niin kiitos tiedän jo. 

tiistai 11. huhtikuuta 2017

Perinneruokaparitus: Mämmi



Sehän on pääsiäinen ensi viikonloppuna ja pääsiäisenä syödään mämmiä. Mämmi on myös kansallisruokakampanjan huhtikuun perinneruoka. On siis jälleen aika toimia sutenöörinä ja ryhdyttävä parittamaan. Pimp my mämmi!

Mämmi! Ruoka, josta on niin helppo vääntää kakkavitsejä, etten väännä yhtään. Kahdestatoista kansallisruokafinalistista ennustin mämmin olevan olutparitukseen ehkä kaikkein helpoin ruoka. Mämmi kun on lähes olutta.

Itse olen aika mämminoviisi. En oikein koskaan nuorena syönyt mämmiä, ehkä lusikallisen silloin tällöin maistoin. Tiedä häntä miksi, äiti kuitenkin söi mämmiä mielellään. Aikuisiällä ei vain ole tullut mieleenkään. Ensimmäisen kerran kunnollisen mämmiannoksen söin niinkin myöhään kuin viime vuonna. Joten mitään hirveän syvää näkemystä tähän ruokaan ei ole.

Hommaan on kuulunut, että teen ruuat itse, enkä mitään eineksiä syö. Mämmissä teki silkkaa noviisiuttani mieli oikaista, mutta niin kuin Pudasjärven kunnanvaltuustossa sanotaan: Minen anna periksi. Seurasin itse Isoäidin Reseptillä -blogin päälle satavuotiasta reseptiä, mutta kävi ilmi, että mämmimallaspussin kyljessä on käytännössä sama resepti.  Harva tekee mämmiä kotonaan nykyään ja se yksi pääsiäispaketti ostetaan valmiina kaupasta rasiallisen mustaa mönjää. Siksi voi olla epäselvää, että mitäs se mämmi nyt oikein onkaan ja miten se tehdään. Käydäänpä läpi.

Valmiina uuniin.
Ensin otetaan mämmimaltaita ja ruisjauhoja ja tehdään veden kanssa niistä tiukka mäski. Tarkoitan siis puuro. Puuron annetaan n.60 asteen lämmössä hautua aikansa, tällöin tietyt entsyymit erottelevat maltaista sokeria ja tekevät mäskistä, siis puurosta, makeamman. Tätä prosessia kutsutaan mäskäykseksi. Tarkoitan siis imellyttämiseksi. Sitten imellytetty puuro kiehautetaan ja siihen lisätään humal... siis pomeranssinkuorta ja siirappia mausteeksi.  Tämän jälkeen puurosta muodostunut vierr... mämmi laitetaan käym... paistumaan uuniin. Viilennyttyään, parin päivän kuluttua, mämmi on ns. heppeimmillään.

Mämmi on siis karkeasti sanoen todella tiukkaa ruiskaljamäskiä, joka on oluenteon sijaan tökätty uuniin. Mämmimallas tuntui eroavan kaljamallasrouheesta siinä, että se on jauhettu aivan jauhoksi asti.

Pari päivää myöhemmin
Ymmärrän kyllä nyt kerran tehtyäni, ettei mämmiä ihan vahingossa osteta valmiina. Prosessi ottaa kokonaisuudessaan monta tuntia ja mämmiä tulee puoliväkisinkin aika pirun paljon. Epäilen itse asiassa, ettei kuuluisa mämmätti* Juha Mieto syö mämmiä sen takia kymmeniä roveja keväässä, että se siitä niin paljon tykkäisi. Miedon kokoisen ukon keittiölaitteistolla sitä nyt vaan tulee aina puolisen kuutiota.

Ihmettelin suuresti kun Alkon Taina Vilkuna suositteli hesarissa mämmin kaveriksi "kolmea ämmää" eli Madeiraa, Malagaa tai Marsalaa. Viinejä! Noh, se Master of Winelle sallittakoon. Ja sitäpaitsi lopussa toki vinkattiin maltaisempiinkin juomiin.

Viinit ihmetytti, koska mämmi on käytännössä kiinteää tummaa ruisolutta. Sehän on mitä helpoin paritettava oluelle!

Väärin.

Lyhyesti sanoen kävi ilmi, että mämmi on niin voimakkaan maltainen, ettei pelkkä maltaisuus oluessa riitä sen kaveriksi. Olin lähtökuopissa niin pollea, että päätin kolmen oluen sijaan valita testiin vain kaksi. Kaksi hyvin erilaista lähestymistapaa ja kumpikin petti.

Tekemäni mämmi oli ehkä hivenen vähemmän makeaa kuin kaupan tuotokset, koska menin vähän oikaisemaan yhdessä vaiheessa. Silti kyllä ihan tunnistettavasti mämmiä. Testasin mämmin aina oluelle sekä sellaisenaan, että lisukkeiden, kuten sokerin, kuohukerman tai kerettiläisesti vaniljakastikkeen kanssa. Lisukkeet eivät tuntuneet juuri vaikuttavan asiaan.

Ilmiselvänä linjana vahva portteri. Yleensä olen pyrkinyt kotimaisiin näissä ja ilmiselvä ehdokki oli Koffin Porter -klassikko, mutta kaapissa oli valmiiksi Tanskan tuliainen Carlsberg Gamla Porter, joka on vastaava pehmeä ja melko tuhti 8,2% porter. Se sekoittui mämmiin liian täydellisesti. Olut ei antanut mitään lisää mämmin makuun. Tuntui kuin olisi syönyt mämmiä ja sen kaverina hiukan vettä. Mämmi ikäänkuin neutraloi oluen. Ei se pahaa ollut, mutta meni jotenkin olut hukkaan.

Erilaisempi linja oli sitten toinen ääripää. Marjainen hapanolut. Ehkä se happamuus puskisi kivasti mämmin läpi ja marjaisuus toisi mukavaa makulisää. Kumppaniksi muuten varsin passeli Donut Islandin Dieter vadelma-berliner. Ei. Mämmi jyräsi kepeän oluen lähes täysin. Kevyt hapan hengähdys marjan sävyin pääsi irti, mutta muuten tumma mallas määräsi. Ei tämäkään pahaa ollut, mutta oluenhukkaa silti.

Olin ollut varma, että vähintään porter olisi suorastaan mainio pari. Nyt menin suorastaan hämilleni. Ei tätä nyt voi tähänkään jättää, mutta miten tuommoisen mallasköntsän oikein taklaa? Piti oikein tuumia.

Olut siis tarvitsisi tuhtia maltaisuutta pärjätäkseen mämmin maltaalle, mutta jotain lisää sen maltaisuuden rinnalle. Viimeinen ideani (edit: pihkat se minun idea oli, puhuin asiasta aiemmin viikolla Aniko Lehtisen kanssa, joka mainitsi belgit. Muutamaa päivää myöhemmin tietenkin pidin sitä jo omana juonenani) voimakas tumma belgi. Siinä olisi mallasrunkoa, mutta myös hiivan tuomaa voimallista hedelmäisyyttä, mausteisuutta ja purevaa poretta. Sininen Chimay lasiin ja menoksi. Kotimaista ei tähänkään tullut, koska Chimay oli käyttämässäni Alkossa ainoa vahva tumma belgityylinen paikalla, Rochefort 10:n lisäksi. Hinta teki sitten valinnan puolestani vaikka R10 olisi ehkä ollut vieläkin parempi valinta.

Ihan helpotuksen huokaus pääsi kun vahva belgi toimi. Se lisää mämmille mausteisen hedelmäisen kulman ja voimakas hiilihappoisuus leikkaa puuron topakkaa olemusta kevyemmäksi. Ei tämä paras paritus ole mitä olen maistanut, mutta herkullinen silti. Loistoparitushan on sellainen joka parantaa sekä juomaa, että ruokaa. Chimay on ehkä parempaa kuitenkin ilman mämmiä, mutta ainakin mämmi on parempaa Chimayn kera.

*eli mämmiahmatti, yritän lanseerata tässä tämmöisen sanan.

sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

HBF 2017

Olipa kerran Helsinki Beer Festival 2017. Pistäydyin.


Perjantai 
Istuin Vuoden Olut -kisan iltapäivätuomariston iloiseen pöytään. Uhrialttarille kanniskeltiin näytettä toisensa jälkeen sarjasta Vahvat Alet yli 6%. Hankala sarja, ehkä kaikista värikkäin skaalassaan. Kun peräkkäin tulee marjahapanolutta ja sahtia, ei oikein voi vertailevaa arviota tehdä vaan pitää keskittyä jokaiseen olueen itsenään. Sarja kaipaisi ehkä pilkkomista, mutta minkäs teet kun sitten olisi kahden oluen "sarjoja". Ei ole helppoa pienessä maassa.

Kärkikolmikkoon päätynyt Rocket Brewingin Black Power oli helposti tunnistettavissa jälkikäteen ja kuului omiin suosikkeihini. Muuten tuomaroinnista voin sanoa kuumina tärppeinä, että 71H ja 72G olivat hyviä ja 72C tuoksui poltetulta kannabikselta. Eikun baariloihin etsimään!

Teemamaa oli Unkari.
Maistoin yhden, se oli paitsi hyvä, viittasi lisäksi
loistavaan leffaan.

Muuten maistelin lähinnä pari uutukaista tuomaroinnin jälkeen. Ensikosketus Pietarsaarelaisen Jacobstadtin panimoon oli hyvä, molemmat maistamani olivat kondiksessa ja oikein hyviä. Omnipollon Magnus Opus oli aivan järjetön nestemäinen mausterommikakku ja varmaan taas vaihteeksi tämmöinen Omnipollon super-parfyyminen tuote jakoi kansaa ja liekö festarin puhutuin olut. Itse kyllä tykkään, pienissä määrin.

Lauantai
Olutposti Cyde Hyttisen johdolla tarjoili bloggareille aamulla Tanskalaisen Voileivän smörrebrödejä. Yli puoli vuosisataa vanha smörremesta onkin pitänyt pitkään testata, mutten ole joutanut. Hyviä smörrejä ja lohileipä etenkin otti kivan parin Keisari 25:sta.

Nokian Panimon toimari Matti Heikkilä oli läsnä Suomalainen Olut Ry:n puheenjohtajan roolissa. Yhdistys kun järjestää vuosittain SOPPin yhteydessä Suomen Paras Olut -kisan, jota olen itsekin ollut useasti tuomaroimassa. Kisa ottaa vähän uusia tuulia kesällä. Ensinnäkin kisaan kutsutaan ensi kertaa kansainvälisiä tuomareita ja toisekseen palkintogaala pidetään enempi kansanjuhlana rautatientorilla. Nythän se on ollut sellainen panimoammattilaisten keskinäinen tilaisuus.

Samalla kisan profiilia haluttaisiin nostaa myös tiukimpien oluthörhöjen tietoisuuden ulkopuolelle. Kannatan ehdottomasti suuntaa, joten kaikki kaksi ja puoli ei-oluthörhöä jotka tätä blogia seuraa: Eikun SOPPiin kisaoluita maistelemaan ja palkinnonjakoa torille ihmettelemään ensi kesänä! Uskaliammille suosittelen ehdottomasti myös tuomaristoihin ilmoittautumista. Ei se sokkomaistiaisten läpikäynti kaikkien makuun ole, mutta itse olen tykästynyt muutamassa vuodessa tuomarointiin niin paljon, että olen tiukasti harkinnut BJCP:n sertifikaatin suorittamistakin ihan huumorimielessä, vaikkei sillä Euroopassa tee juur mittään ja Suomessa ei yhtään mittään.

Muuten lauantain festarointi jäi todella lyhyeksi. Nappasin yhden superrasvaisen langosin Unkarivaunusta, käytin polettini loppuun ja häivyin. Poletit menivät Stonen Monday Morning brown aleen joka oli kyllä melko mitäänsanomaton ilmestys.

Hyvin on HBF piristynyt synkimmistä vuosistaan! Ehdottomasti käymisen arvoinen festari jälleen.

tiistai 4. huhtikuuta 2017

Helsingin olutbaarit, osa 12: Pohjois-Helsinki



Pohjois-Helsinki. Voihan perkules. Mitä siitä nyt repii kasaan kun ei mistään mitään tiedä? Onneksi on Google. Laitoin aikoinaan näitä baareja listatessa hakukoneen laulamaan ja keräsin muutaman selkeän vaihtoehdon. Lista hieman eli vuosien saatossa. Joka tapauksessa otos on varmasti hyvin pintapuolinen ja näin valtavan laajalta alueelta on varmasti jäänyt paljon hyviä pubiloita käymättä, kuten Itä-Helsinginkin tapauksessa. Toisaalta sama seikka lupailee myös persoonallisempia paikkoja kuin kantakaupungin huolitellut trendimestat ja kopioidut ketjubaarit.

(Huom. Sisältää myös Länsi-Helsingin (joka tosin on kovin pohjoisessa... :) ). Alunperin kierroksen nimi oli "Muut", mutta kun se ei jäänyt viimeiseksi niin tuntui oudolta. Kiitos kommentoijille huomautuksesta.)

Kierros vaikutti aivan järjettömältä muutenkin. Siirtymät olivat kilometrien mittaisia, yhteydet mitä sattuu. Siinä reittiopas lauloi ja bussin kumi paloi. Kun ensimmäiseen baariin siirtyessä ihmettelin reittejä ja vihjailin kierrosta tuntemattomalle Viralliselle Kuvaajalle, että yksi siirtymä ottaa vähintään kolme varttia, alkoi olla seikkailun makua ilmassa. Sitä saatiin verrattaen vähän.

Sotima, Ruosilantie 2

Reittiopas kertoi, että Elielinaukiolta kannatti suunnistaa bussilla kohti Konalaa jos halusi perille Varustelekalle. Tämä ehkä maan hupaisin ja loistavin vaate-, sälä- ja ylijäämäkauppa päätti tovi sitten ottaa tehtäväkseen myydä kaikkien kotimaisten panimoiden oluita ja perusti sitten tietysti myymäläänsä myös baarin. Sillä tietysti lystikäs nimi, että voi sitten päästä kerrankin Sotimaan. Voisi olettaa baarin kohdeyleisön olevan kaupan asiakkaat, eikä naapuruston asukkaat. Ihan vieressä kun on lähinnä jonkinlaisia varastoja.

Sinällään vähän kummallinen veto, luulisi suurimman osan asiakkaista käyvän autolla. Lekan meininkiin kuuluu yllättävät tempaisut ja ihan terve vittuilu ja arvostan meininkiä paljon. Niinpä leuka pystyssä puljuun sisälle. Baari on myymälän perällä.

Vahva teema, mitä ei tietty ole hankala arvella. Kaikenlaista militariaa ja aseita on pitkin tilaa. Koko jutusta on pyritty tekemään jonkinlainen korsun ja puolijoukkueteltan välimuoto. Baarin nimi on seinällä valtavassa tunnistelaatassa. Hupaisaa.

Tiskille. Baarissa ei ole hanoja, pelkää pullokamaa siis. Ajattelin tilata Varustelekan omia oluita, kun nyt ovat sellaisia tehneet. Baarimies vakuuttaa, ettei niihin kannata rahojaan tuhlata. Erikoinen linja. No toisaalta, ihan vieraskoreuttani niitä tiedustelinkin. Mutta mitäs sitä nyt sitten.

"Gambinaa?" kysyy baarimies.
"Öö. No eeei."
"Koska siis..." baarimies vilauttaa Isoa Geetä tiskin takaa.
"Ei Sorbusta olisi?"
Eldankajärven jää, siellä Iso G kimmeltää,
niin ettei tarkentaa pysty, vapisee rysty, juu!

Jaloa pihlajaviiniä ei löydy. Horisen jotain Sorbus-juttuja baarimikolle, joka horisee takaisin Gambina-juttuja joihin se vaikuttaa ihan liian nuorelta tai me liian vanhoilta. Gambina on joku juttu tässä baarissa, sillä on koristeltu paikkoja ja sitä saa aika halvalla (3€/8cl). En uskalla lähteä sellaiseen rytmihäiriöön, joten tilaan meille Hiiden Aarni-Ruis IPAt. Hyvä olut, muttei aivan hippeimmillään. Menettelee. Baari sen sijaan on oikein mukava loikoilupaikka. Jonkinlaista flashbackia vuoden -99 Karkialammilta kyllä puskee kaiken sälän keskellä. Haiseekin armeijalta, mokoma.

Kaupan kävijöille kiva taukopaikka, mutta ei tänne ehkä varta vasten viitsi vaeltaa, jos ei satu Konalassa tai muualla lähistöllä asumaan. Seuraava kohde on... "lähellä". Reittiopas tarjoaa nopeimpana julkisen liikenteen vaihtoehtona mm. reilun parin kilsan kävelyä. Vaellamme osan, ajamme bussilla puolisen kilometriä ja vaellamme lisää. Helppoa tämä poikittaisliikenne.

Britannia, Vanhaistentie 1

Virallinen kuvaaja on ollut vahvasti salassa reitistä. Ilmoitan, että menemme Britanniaan. Sama ilmoitus töissä oli aiheuttanut lähialueen kasvateilta niin sanottuja naamapalmuja. Virallinen kuvaaja sanoo, että "Ihanko oikeesti Britanniaan?" ja saarnaa jostain suomiräpistä. Pakko tutustua. Näemmä SMC Lähiörotat on tarinoinut paikasta jotain riimiä.

"Et taida tietää mitä Britannias tapahtu
Miltä näytti ku denat talvella pakastu
Entä se ku työtön railossa rakastu
Odottavalle portais onnettomuus tapahtu"

No niin.

Britannia on Kannelmäen ostarilla, joka on pääosin remontissa. Räppimaineesta päätellen selkeästi paikallinen menomesta. Oli mikä oli, se on myös yksi Suomen vanhimpia brittipubeja, ollut paikalla jo vuodesta 1973. Siksi se listallakin on. Kun jaarittelin sattumalta tulevasta Pohjois-Helsingin kierroksesta erään ravintola-ammattilaisen kanssa viikko ennen lähtöä, se totesi, että "Kantsussahan on Angleterre. Eikun siis Britannia!". Britannia tiedetään. Se on alueensa klassikko. Se on myös elossa nykymuodossaan enää hetken. Kannelmäen ostaria kun puretaan parahillaan ja aluetta uusitaan. Pubi jatkaa toki uusissa tiloissa sitten.

Todellinen hophead
arvostaa kreivikunnista
eniten tietty itäistä Kentiä
Ulkoa paikka näyttää räkäiseltä lähiöbaarilta. Sisällä avautuu yllättävän erilainen maailma. Tämähän on ihan kunnon pubi. Eikä edes ihan mikä tahansa pubi. Räppilyriikkojen vihjailuun verraten hyvinkin siistissä kunnossa oleva suomi-brittipubi. Selkeä ruokapuoli, avoin keittiö, jossa on näkyvä avotuligrilli. Herttoniemen Treffipubin muodonmuutos tulee mieleen. Tekisi mieli kokeilla ruokaa, muttei ole vielä nälkä. Muualla pubissa myös biljardipöytä, loosseja, tilaa enemmän kuin on puhelimessa sovittu.

Hanoissa onkin sitten pelkkää pettymystä. Hanoja on kahdeksan tai yhdeksän, viisi niistä on Lapin Kultaa (4x III ja yksi nelonen). Erikoisin tuttavuus Newcastle Brown. Niitä kaksi heti, kun ei ole muuta. Britannia on muuten niin vahvasti brittipubi, että tämmöinen vähän vituttaa. Olisi nyt edes yksi bitter hanassa! Noh, ei sitä kai sitten kukaan ostaisi. Pullopuoli ei

Naapuripöydässä on pari paikallista ammattilaista. Keskustelevat siitä miten ensinnäkin ollaan ihan just lähössä hei, ja toisekseen ihan just perillä hei ja kolmannekseen vartin päästä lähössä ja neljännekseen käy nyt ämmä vittu vielä kaljat meille. Huvittaa, muttei kehtaa nauraa, sen verran aggressiivisesti heiluu kädet.

Epäilemättä täällä alkaa denat pakastua vasta myöhemmin, tällä hetkellä mesominen rajoittuu yhteen pöytään. Jatkamme matkaa. Tarkoitus oli lähteä kohti Tuomarinkylän Ravintola Dumaria, mutta Facebookissa paikalliset ohjastivat takaisinpäin Malminkartanoon. Siellä on tietämättäni baari nimeltä Kartanon Kievari, jossa kuulemma hyvä valikoima. No eikun käymään. Kiitos vain vinkistä!

Kartanon Kievari, Malminkartanonaukio 4


Kievari on Malminkartanon aseman lähistöllä geneerisessä punatiilitalossa. Muistelen käyneeni lähistöllä joskus, jolloin asema oli eri paikassa, mutta voi olla, että se oli Pukinmäki. Kuka näitä erottaa. Ulkona kyltti lupailee hyvää pienpanimovalikoimaa, mitä ei ulkonäöstä kieltämättä heti uskoisi.

Sisällä on jo armoton meininki paikallisen kantisjengin toimesta. Tiskillä käy ilmi, että mestassa tosiaan on melko hyvä valikoima. Ja vieläpä melko halpa semmoinen. Ihan pistää miettimään, kun tilaan Kuvaajan hamutessa meille pöytää.
"Kaksi..." ehdin sanoa kun muutan mieleni ja jään pariksi sekunniksi miettimään.
"Kolmosta? Selvä." baarimikko jo melkein painaa lasit valumaan kyselemättä. Älähdän, että ei toki vaan tuota Stadin Panimon Cornucopiaa. StaPan humalaylilyönti maksaa 6,50e. Liekö panimon omassa baarissakaan siihen hintaan.

Valikoimaa lukuunottamatta paikassa on semmoinen aika vahva lähiöbaaritunnelma. Tädin keskikaljabaari 90-luvun lamavuosilta muistuu möykästä mieleen. Mutta valikoima on hyvä ja halvahko ja ihan kivat istuskelupaikatkin saatiin. Kyllähän täällä istuksii. Paitsi kun taustamusiikkina soi joku iskelmäradio tai sen suuntainen, mikä olisi ihan fine, mutta kun sieltä tulee samat rasittavat mainoksetkin kerta toisensa jälkeen. Lasin vajotessa alkaa myös tuntua hieman siltä, että tässä ollaan nyt muiden mailla. Lähiöbaarissa usein on sellainen tunnelma, vähän pitääkin olla. Lähdemme. Nyt sitten sinne Dumariin. Paitsi että ei.

Reittiopas tarjoaa sellaisia vaihtoehtoja, ettei paljon naurata. Käynti Tuomarinkylässä, Linnuntietä noin kuuden kilometrin päässä, yhdellä kaljalla ja siirtyminen sieltä taas seuraavaan baariin ottaisi helposti kahdesta kolmeen tuntia julkisilla. Ei. Taksi tulisi turhan kalliiksi ja sitä paitsi päätetään vetää sellainen linjaus, että vaikka Pohjois-Helsingin baarikierroksessa ei ole muutenkaan mitään järkeä, niin vielä vähemmän on järkeä baarikierroksessa missä ajetaan baarien väliä taksilla. Taksilla baarien väliä suhaa kohtuutta tuntematon pikkujoulukansa. Joten pitäköön Tuomarinkylä tunkkinsa.

Ravintola Dumarihan olisi kiinnostanut melko uutena paikkana, koska sinne uhottiin aluksi tulevan jopa panimo ja omaa real alea hanaan. Mitään tällaista ei tosin ole toteutunut, kertoili työkaveri, joka on paikalla useammin käynyt. Mutta olisihan se kiva ollut nähdä, että miten ei ole mitään nähtävää.

Poikittaisliikenteen täydellisyydestä kertoo vielä lisää se, että Tuomarinkylää nopeammin pääsemme kauemmas itään Malmille ajamalla junalla Pasilan kautta kaksi kertaa pidemmän matkan. Vähän siinä matkalla mielessä käy, montako ihmeellistä ja jännää juottolaa sitä on jäämässä välistä tällaisella loikalla.

Suski, Ylä-Malmin tori 3

Toisaalta Malmilla olisikin kaksi ravintolaa ihan saman torin ympärillä. Kävin aikoinani Malmilla töissä puolisen vuotta, sen jälkeen harvemmin. Yhdeksään vuoteen seutu ei ole ihan hirveästi muuttunut.

Ravintola Suski on Ylä-Malmin torin laidalla. Suskilla on kai vähän mainettakin ja oluthommissakin se on jonkinlainen alueen ydinpesäke. Vähintään lähialueella on, sillä se on tullessamme läpeensä täynnä ruokailijoita. Istumapaikkaa ei meinaa löytyä, ennen kuin iljetään kysyä sopiiko muiden seuraan asettua.

Olutta on melko hyvin, kotimaisia pienpanimoita myöten. Joitamia belgejä, brittejä ja niin edespäin. Etenkin ruokapaikaksi oikein positiivinen valikoima. Äskeisen junasiirtymän jälkeen kurkku kaipaa tuttua ja turvallista ja varmaa. Urquellit siis, kun hanasta saa.

Näin kai siinä sitten lopulta käy
kun arkkitehti kasvaa lapsuutensa
nihilistisessä tuomiokultissa*
Ravinteli on niin kiireinen ruokailijoineen, ettei siitä oikein saa kuvaa, millainen se olisi baarina. Jotenkin minulla oli ollut mielikuva, että Suski olisi jotenkin astetta fancympi bistro, mutta tämähän onkin oikein lämminhenkinen ja mukava olutpainotteinen kulmakuppila, jossa on keskivertoa paremmat ruuat. Tai näin päättelen vakoilemalla naapuripöydistä. Syömähommat on päätetty jättää kierroksen viimeiseen.

Mielellään Suskissa olisi pidempäänkin istuskellut, mutta päätetään tehdä tilaa ruokailijoille ja lähteä torin toiselle puolelle.

Ennen kuin torin kulmalta toiseen päästään, kiinnitetään huomiota kolmanteen, jossa on niin ruma talo, ettei sen näkemisestä pelkällä oluella toinnu. Sen yläkulmassa lukee "Eke's Alepub" ja "Ravintola Ruoka-aika". Päätetään tsekata Alepub vähintään ulkoa.

Eke's Pub & Saloon, Kirkonkyläntie 7

"Mitä helevettiä?" pääsee suusta keneltä vain kun talon toisella puolella baarin sisäänkäynnin yläpuolelle silmänsä nostaa. Siinä on 1:1 koossa härkä joka jahtaa Blues Brothersin Jakea (John Belushia siis). Ja maitotonkka, sillä miksi helvetissä ei olisi?`

Toteamme, että pakko kai siellä on sisällä käydä. Sisäänkäynnin pienellä terassilla tupakalla ollut pikkurikollisen oloinen kelmi mulkoilee meitä vihaisesti. Elämöitseminen patsaista lienee ollut liiallista.

En odottanut liikoja olutvalikoimalta ja olin oikeassa. Hartwallin perussetit, Polar Monkeys -feikkicraftiä ja sen sellaista. Hanoissa Auraa. Tuumin, että ehkä tämän mestan nyt näkee pienelläkin oluella.

"Kaksi pientä Auraa."
"Niin... pullosta?"
"Eikun ihan hanasta."
"No mutta se ei sitten enää ole pieni."

Häkellyn, enkä osaa edes vastaan väittää, että kai nyt hanasta helvetti soikoon saa laskettua pienenkin oluen. Sitten kuulen automaattihanan napsahduksen ja ilmeisesti nappeihin ei ole ohjelmoitu pientä kokoa lainkaan. Tai en minä tiedä miten ne toimii. Noh, menköön nyt isona sitten.

Pahvin makuisen Auran äärellä ihmetellään lähinnä sisustusta, siinä riittääkin ihmettelemistä. Jenkkisaluunaa tapaillen, melko villisti erinäisellä americanalla koristeltu baari. Katossa on sateenvarjoja? Perukoilta löytyy myös ulkoa mystisesti puuttunut Elwood (Dan Aykroyd). Epäilemättä kun lauantai-ilta alkaa kääntyä pimeämmäksi, täällä alkaa olla meininki ns. kohdallaan. Kaukaa viisaasti olemme kuitenkin vasta iltapäivässä.

Poistuttua huomaamme risteyksen toisella puolella karaokebaarin, jonka oven päällä on myös suuri muovinen hevospatsas. Onko se vastaisku Eke'sin patsaille? Vai toisinpäin? Kumpi oli ensin: Lehmä ja Jake vai Hevonen? Ja miksi tämmöisiä on vain Malmilla? Onko täällä vedessä jotain?

Siirrymme miettimään asioita sinne minne piti alunperin Suskista siirtyä: Bierhausiin.


Bierhaus Malmi (tai Köln), Torikatu 3 

Hyvä pointti.
Mitä hiivattia me
tehdään Malmilla?
Malmin Bierhaushan levittäytyi ihan vasta keskustaan rautatieaseman kulmalle kakkosbaarillaan. Ilmeisesti tämän nimi on nyt sitten Bierhaus Köln, kun se toinen on München. Tosin kaikkialla lukee edelleen Malmi. En ollut ikinä tässä alkuperäisessä käväissyt, mutta tutulta tuntui kun sisälle asteli. Sisustus on hyvin samankaltainen, epätyypillisiä neliöloosseja myöten. Malmilla ne tosin ovat isompia, sillä jos jotain, niin tilaa ei täältä puutu. Katselimme baaria jo ulkoapäin, että tämähän on valtava. Sisällä se ei olltt ihan niin valtava kuin vaikutti, mutta isohko silti.

Tilaamme IPAt. Paikasta on vaikea sanoa mitään, mitä keskustan paikasta ei olisi sanonut kun siellä ensimmäisellä täydennyskierroksella piipahdettiin. Valikoima on samankaltainen, paikka on samoin sisustettu. Jotenkin luonteeton siinä mielessä, mutta varsin pätevä olutbaari. Vessat tuoksuivat kuivilta heinäpaaleilta, plussat siitä.

Horisemme baarin ominaisuuksien sijaan jotain kuntavaaleista ja arvomme järkevintä tapaa siirtyä viimeiselle rastille. Reittiopas suosittelee niin mielenkiintoista optiota, että se on otettava. Bussiin ja muutaman pysäkin päässä pois. Sitten hautausmaalle.

Aikaiset valomerkit täällä...
Aikuisena ajattelevana ihmisinä sitä toki luulisi, että hautausmaan läpi meno on reitti siinä missä muutenkin. Lumettoman kevättalven pimennyttyä kun vaeltaa Malmin melko ison ja valottoman hautausmaan läpi pikkuhiprakassa, niin siinä alkaa äkkiä vitsailla kaverille kovasti, että ei kyllä yhtään kuumota tämä tunnelma. Ei minuakaan niin. Että heh heh vaan.

Kaski, Latokartanonkaari 23

Reilun puoli kilometriä pimeässä kalmistossa vaellettuamme löydämme Lahdenväylälle ja sen ali. Siellä, virallisesti siis kai Latokartanon tai Viikin puolella, on Kaski. Kaski on vain viitisen vuotta vanha paikka ja sen "tittelinä" toimii sanat "Bistro & Baari". Kaikesta olin jotenkin päätellyt, että kyseessä olisi jotenkin viimeisen päälle bistro.

Kontrasti odotuksiin on melkoinen. Mesta kun on ensifiilikseltä enemmän tai vähemmän sellainen "perusmenomesta", ehkä hieman isompi kuin alueelle odottaisi. Biljardipöytää ja niin pois päin. Ehkä siitä biljardipöydästä johtuen ensimmäinen mielleyhtymä on Sture 21. Lauantai-ilta on jo pimeällä, mutta baarissa ei ole vieläkään ihmeemmin kansaa. Verotus toki ohjaa juomaan kotona paskaa bulkkia, niin siellä kai se kansa sitten istuu.

Ensijärkytyksestä selvittyä on selvä, että olutvalikoimaa on toki paljon paremmin kuin peruslähiöriettolassa. Tastingejakin järjestävät näemmä. Häröilemme hanaston edessä ruokatilaustemme kanssa ja en enää yli viikko tapahtuneesta muista miksi, mutta jostain ihmeen syystä päädymme ottamaan Guinnessin Nitro IPAt. Se oli mielestäni ensi kohtaamisella ihan juotava olut, joskaan ei mitään tekemistä IPAn kanssa. Olut tarjoillaan hämmentävästi weissbier-lasista ja se on paljon surkeampi kuin muistinkaan. Imelä ja katkeroa vailla.

Syömme juustoburgerit, ne ovat ihan okei, ja tuumailemme mitä seuraavaksi. Kaski oli hyvä lopetus kierrokselle, vaikka olikin odotuksiin nähden pettymys. Mutta kyllä se kapakkana toimii, astetta parempi naapuruston kuppila.

Virallisesti baarikierros on ohi. Pohjois-Helsinki on näin härskisti summattu Konalaan, Malminkartanoon, Kannelmäkeen ja Malmiin. Se on kovin pieni puraisu, tai ainakin tuntuu siltä.

Joten nöyrimmästi.... Pitäjänmäki, Pihlajamäki, Pukinmäki, Pajamäki, Jakomäki ja muut mäet, Tuomarinkylä, Oulunkylä ja muut kylät, Pakila, Kaarela, Lassila, Reimarla, Suutarila, Maunula ja muut -lat, Hakuninmaa, Haaga ja Suurmetsä, Tali ja Paloheinä golfeineen, Vermo raveineen ja Tattarisuo tapauksineen ja kaikki muut: Sori siitä. En vain löytänyt ennalta tutkiessa olutvalikoimaltaan lupaavia baareja. Niitä kätkettyjä helmiä siellä varmasti on. Ja niihinkin varmasti on syytä vielä mennä ennen kuin lopullinen Sodoman mustuus nousee taivaalle ja ihmisiin.

(Toisin sanoen: Jos tiedät jonkun Kartanon Krouvin tapaisen helmen, joka tältä laajalta alueelta jäi käymättä, kommentoi. Huomaa kuitenkin, että ensisijaisena määreenä on näissä kierroksissa aina ollut hyvä olutvalikoima ja sitten vasta muut seikat.)

*Spekulaatiota tai vaihtoehtoinen totuus

lauantai 1. huhtikuuta 2017

Uusi suomalainen tyyli BJCP:n oppaaseen

Tuli yllättävää postia vuoden alussa Beer Judge Certification Programilta. Haluavat laajentaa tyylikategorioita seuraavaan versioon, joka on tulossa 2019 ulos. Ja kun olen noita tyylejä Tutustukaa Tyyleihin - kirjoituksissa käynyt läpi, niin pyysivät minua kirjoittamaan alustavan tyylimäärittelyn yhdelle uusista tyyleistä.

Vähän jännittää tätä julkistaa, kun olen sitä nyt kaksi kuukautta hionut, mutta jotta tulisi hyvä altistan tämän nyt kommenteille koko Suomen olutkansan nähtäville. Onhan kyseessä kuitenkin lähes sahdin veroinen klassikko. Oppaaseen tulee siis kokonaan uusi luokka 35 ja sen alle alajaokset, joista tässä ensimmäinen. Kuvaa ei ikävä kyllä nyt ole.

35 Kiljut - Screams

35A Vesikilju - Water Scream

Yleisvaikutelma: Hiilihapoton, hyvin kevytrunkoinen, samea ja hiivainen. Vaihtelee luonteeltaan mauttomasta voimakkaan alkoholiseen.

Tuoksu: Hedelmäiset, mausteiset ja palaneen kumiset käymisaromit vaihtelevat miedosta keskivahvaan. Laadukkaassa tuotannossa aromi on lähes olematon, mutta härski löyhkäkin sallitaan.

Ulkonäkö: Harmaa tai väritön, Yleensä erittäin samea. Ei vaahtoa. Hyvin ohut, vesimäinen luonne on tyypillistä.

Maku: Miedosta keskivahvaan vaihteleva sokerisuus. Tasapaino hiivasakan ja sokerin välillä vaihtelee, mutta parhaissa esimerkeissä hiivaisuus on alakantissa. Törkeä kokkareisuuskin menettelee silloin kun on vaan pakko vetää. Voimakas veden elementti usein esillä.

Suutuntuma: Hiilihapoton, löysä ja vetinen. Hiivaisuus voi korostaa runkoa. Juotavuus on avainasemassa. Mitä juotavampi, sitä korkeammat pisteet.

Kommentteja: Nämä ovat perinteisiä pohjoismaisia kansanjuomia, tarkoitettu pääasiassa vähävaraisemmalle kansanluokalle ja punkkareille. Kaupallisia esimerkkejä on hyvin vähän. Säilyvyys on ongelma, koska kaikki menee mitä tulee. Tarjoillaan mehukattilöntässä tai ammeessa. Joskus, jopa useimmiten, keskenkäyneenä.

Historia: Historiaa kuulemma on vähintään 1900-luvun alkuun, mutta kuka niitä muistaa.

Tyypilliset ainesosat: Sokeri, vesi, leivinhiiva. Joissain esimerkeissä käytetään maltaita tai muita mausteita, mutta niitä ei voi pitää aitoina vesikiljuina ja pitää ilmoittaa kilpailuihin luokassa 35B Specialty Scream.

Numerot:
OG: Tupac
IBU: 0
FG: 0.900-1.400
SRM: 0
ABV: 3-14%

Kaupallisia esimerkkejä: Ei. (Beer Hunter's Porispere Kilju on luokassa 35B)

keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Omnipollo Arzachel


Arzachel
Omnipollo. Ruotsi
(Sessio) IPA, 3,5%
***

Jos viimeksi oli mustaa ja täysillä ajavaa Omnipolloa, niin nyt sitten toisesta ääripäästä. Ruotsin maitokauppavahvuuteen 3,5% tehty "session IPA". Etiketissä on Omnipollon maineikkaan Nebuchadnezzar tupla-IPAn muotoilua eri väreillä ja lisäksi tähtikuvioita, jotka voivat viitata Zodiac IPAan. Eli jonkinlaista sukulaissuhdetta niihin viitataan. Tai ainakin Nebuun, koska nuo tähtikuviot nyt voivat viitata vain oluen nimeen Arzachel, joka on lainattu muinaiselta tähtitieteilijältä.

Ostin pullon männäviikolla olutkauppa Pienestä. Rikoin käydessäni ensimmäisen ostamani Arzachelin lattialle, koska olen tura, ja Pien hoiti tilanteen esimerkillisellä asiakaspalvelulla. Kehuja sinne. IPAssa tietysti kiinnostaa aina tuoreus. Korkissa on parasta ennen päiväys 4/10/2017. Näistä kun ei koskaan tiedä onko päiväys vuoden päässä pullotuksesta vai lähempänä niin revipä siitä tuoreustietoa sitten. Tuskin kuitenkaan vanhampaa kuin se puoli vuotta mikä sillä vuoden välillä tulisi.

Hyvin vaalean keltainen, samea olut. Lyhytikäinen valkoinen vaahto. Erittäin kukkaisen sitruksinen raikas tuoksu. Aprikoosia, muutenkin runsasta raikasta hedelmäisyyttä. Todella ohut, mutta se nyt oli odotettavissa näillä volteilla. Mallaspuoli on kuitenkin niin kevyt, ainoastaan pientä makeutta ja jotain taustalla väijyvää viljaisuutta tarjoava, että vähän turhankin lötköksi jää. Reilusta humaloinnista tunkkaa loppumakuun hedelmäisyyttä ja melko terhakan katkeroinnin, mutta kun ei ole runkoa kantamaan mitään makuja kaikki häviävät hetkessä ja jäljelle jää vain häilyvä muisto katkeruudesta. "Kuin haukkaisi lunta, suussa tapahtuu kaikkea ja sitten se häviää heti" sanoi lasilla käynyt parempi puolisko.

Aromia on, mutta makupuolella vähän katkerokeskeiseksi humalointi jää, joten en usko tämän ihan mitään supertuoretta ainakaan olevan. Ei sinällään mitään vikaa, raikas ja helposti juotava kevytbisse. Vahvuisekseen "IPAksi" periaatteessa oikein kivakin, tuoreempana varmasti etenkin, mutta eipä tätä olisi ollut mitään virkaa tehdä, jos Ruotsissa olisi järjellisempi alkoholilaki. Terveisiä vaan sinne Systembolagetin kirjeosastolle. Matala kolmonen pisteiksikin.

maanantai 27. maaliskuuta 2017

Kirja-arvio: Tim Webb & al. - LambicLand


LambicLand
Cogan & Mater, 2012 (ensimmäinen laitos 2004)
126pp.

Pieni on kaunista tuumasi Tim Webb kun lambicista kirjaa lähti kirjoittamaan. Joten pidetään nyt sitten arviokin lyhyenä.

Ostin kirjasen toisen Webbin kirjan Good Beer Guide Belgiumin kanssa viime elokuussa Great British Beer Festivalilta, mutta jotenkin lambic-opus unohtui hyllyyn kypsymään.

Kuten nimestä voi päätellä tämä käsittelee hyvin keskittyneesti pientä hyvin uniikkia sektoria oluesta eli Belgian Pajottenlandin kuuluisia villihiiva-hapanoluita lambiceja.

Periaatteessa 126-sivuinen vihkonen on matkaopas kuten Webbin GBGB:kin, nimittäin hieman yli puolet sivuista on omistettu hyvien lambicia myyvien paikkojen esittelyyn matkaopashengessä. Kirjassa mainitaan, että ensimmäiseen laitokseen (2004) oli pystytty sisällyttämään käytännössä kaikki lambicia myyvät kahvilat ja baarit, kun nykyään oluen maine on noussut siinä määrin, että tähän 2010-2012 uudistettuun versioon on jouduttu pitämään tiukempi seula.

Opasosuutta ennen kirja kuitenkin käy läpi lambicin historiaa, sen eri variaatiot ja termistön, sekä yksitellen kaikki lambic-panimot ja sekoittamot sekä niiden merkittävimmät oluet. Aitoja lambiceja valmistetaan sen verran pienellä alueella, sen verran harvan toimijan toimesta, että poikkeuksellisesti ne voi käydä läpi hyvinkin kattavasti 60 sivussa. Eipä taitaisi pilsnerin valmistajista ihan samanlaista irrota.

Tietoa on pienessä tilassa paljon ja tuli opittua panimoista ja niiden tuotteista paljon uutta. Ja melkoinen hinku Pajottenlandia kiertämään tuli siinä samalla.

Webbin apuna on ollut Chris Pollar ja Siobhan McGinn, mutta tyylillisesti haistelen aika paljon samaa kuin GBGB:stä, joten Webb tässä eniten kirjoittajana tuntuu. Eli toisin sanoen pelkästään baarien kuvailujakin on hauska lukea, sillä teksti on paikoitellen hulvattoman nasevaa peribrittiläistä naljailua.

Loistava pieni tietopaketti lambicista! Muistaakseni kymmenen punnan hinta tuntui ostaessa kovalta tämmöisestä paksusta brosyyristä, mutta oli kyllä joka pennin väärti.